”Autuas se, jonka rikos on annettu anteeksi, jonka synti on peitetty!” (Ps. 32:1)
Daavid pukee sanoikseen oman kokemuksensa Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta. Niin kauan kuin hän yritti peitellä ja vaieta synnistään, hänestä tuntui, että hänen ruumiinsa riutui ja kuihtui. Hän huusi syntituskassaan päivä toisensa perään, kun omatunto syytti ja Jumalan käsi painoi häntä päivin ja öin. Daavid tiesi, että vain yksi asia voisi tuoda hänelle vapauden syyllisyydestä. Niinpä hän nöyrtyi, kääntyi Jumalan puoleen tunnustaen syntinsä ja tuoden valoon kaikki pahat teot, joita oli yrittänyt piilotella aivan turhaan. Suuressa armossaan Jumala antoi anteeksi Daavidin pahat teot ja otti pois syntien taakan. Kaiken voiman elämästä vienyt syyllisyys vaihtui Jumalan lapsen vapauteen (32:2-5). Meidänkään on turha kuvitella, että voisimme salata Jumalalta pahoja tekojamme ja syntiämme. Kun omatuntomme syyttää meitä, ei paaduteta sitä, vaan käydään rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan (Hepr. 4:16).
Astutaan valoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti