sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kasvokkain

”Minä vastustin häntä vasten kasvoja, koska hän oli antanut aihetta moitteeseen.” (Gal. 2:11)

Pietari ei ollut immuuni tekopyhyydelle. Hänellä ei ollut mitään ongelmaa sen kanssa, että hän ruokaili pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen kanssa yhdessä, sillä pelastus Jeesuksessa Kristuksessa yhdisti heitä. Mutta hän vetäytyi syrjään ateriayhteydestä, kun paikalle tuli Jerusalemista Jaakobin luota juutalaiskristittyjä. Hän halusi osoittaa näille olevansa jotain muuta kuin oikeasti oli ja niinpä hänen tekopyhyytensä tempaisi mukaan muitakin. Mitä Paavali teki, kun näki, etteivät he kulkeneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, vaan voisivat vahingoittaa käytöksellään seurakuntaa? Puhuiko hän asiasta Pietarin selän takana? Kirjoittiko hän kirjeen muille apostoleille varoittaakseen Pietarista? Ei! Hän nosti kissan pöydälle ja nuhteli Pietari kaikkien kuullen (2:12-14). Joskus vilpittömimmätkin Jeesuksen seuraajat, jopa hengelliset johtajat, tekevät virheitä. Silloin ei ole selkäänpuukotuksen, Facebook-postauksen tai lehtijutun vaan rakkaudellisen, kasvokkain tapahtuvan nuhtelun aika.

Kohdataan kasvotusten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti