tiistai 4. heinäkuuta 2017

Luvattua odottaessa

”Minä olen nyt antanut sinun omin silmin nähdä sen, mutta sinne sinä et mene.” (5. Moos. 34:4)

Mooses nousi Nebon vuorelle vastapäätä Jerikoa, jossa Herra näytti hänelle koko luvatun maan (34:1-4). Mooses sai nähdä päämäärän, jota kohti oli matkaa tehty, vaikkei itse pääsisikään sinne. Näin on usein myös Jumalan valtakunnan työn kanssa. Jumala on laskenut sydämelle näyn ja kutsun, jonka on saanut nähdä hengen silmin. Tuo Jumalan antama unelma voi sitten kulkea mukana koko elämän ajan vaikuttaen kaikkeen työhön enemmän tai vähemmän, mutta tulokset voivat näkyä vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua. Näin kävi eräälle esirukoilijalle, joka näki hengessään kotiseudulleen tulevan herätyksen. Hän rukoili uskollisesti kaupunkinsa ja sen asukkaiden puolesta päivittäisillä kävelylenkeillään luvattua herätystä odottaen. Sitä ei tullut rukoilijan elinaikana, mutta vuosikymmeniä myöhemmin herätys puhkesi leviten kaupunginosasta toiseen. Joku löysi tuon rukoilijan päiväkirjan, johon tämä oli kirjannut rukousaiheensa ja -reittinsä kaupungin halki ja huomattiin, että herätys eteni pitkin esirukoilijan rukousreittiä.

Työmme ei ole turhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti