keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Utelua

”Sano meille, millä vallalla sinä näitä teet, tahi kuka on se, joka on antanut sinulle tämän vallan?” (Luuk. 20:2)

Jeesuksen sanat ja teot saivat aikaan hämmästelyä niin tavallisen kansan (4:36) kuin uskonnollisten johtajien parissa (20:2). Kansan keskuudessa tuo hämmästely oli myönteistä, mutta oppineiden parissa kysymyksiä herättävää, vaikka tiesivätkin vastauksen. Jeesus oli kertonut avoimesti, että Hän toimii Jumalan voimassa tuoden Jumalan valtakunnan heidän luokseen (11:20). Samat kysymykset nousevat edelleen ihmisten huulille, kun joku lukee Raamattua, oikeasti uskoo siihen ja alkaa elää sanan mukaan. Luottaa, että meille on annettu valta ja voima (9:1-2). Uskoo, että voimme tehdä samoja tekoja kuin Jeesus (Joh. 14:12). Laskee kätensä sairaiden päälle ja nämä paranevat (Mark. 16:18). Millä vallalla? Missä voimassa? Kenen nimessä? Epäusko ja järkeily yrittävät estää uskon. Me olemme omaksuneet ajatuksen, että Raamattu on kirja, jota täytyy selittää, vaikka se on ennen kaikkea Jumalan sanaa, johon täytyy uskoa ja jota tulee totella. Muistetaan, että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo (Mark. 9:23).

Otetaan sana todesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti