tiistai 21. maaliskuuta 2017

Ilmiselvä pelastus

”Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle, koska hänkin on Aabrahamin poika.” (Luuk. 19:9)

Jeesuksen kohtaaminen muutti Sakkeuksen elämän. Hän osoitti sydämessään tapahtuneen muutoksen konkreettisella ja näkyvällä tavalla, sillä aito usko näkyy. Sakkeus lupasi antaa puolet omaisuudestaan köyhille ja palauttavansa nelinkertaisesti rahaa niille, joilta oli ottanut jotakin vääryydellä (19:8). Jeesus reagoi Sakkeuksen uskon ilmaisuun todeten, että pelastus oli tullut perheeseen, sillä olihan Sakkeus kaikesta huolimatta myös Aabrahamin poika. Tämä oli kova paikka uskonnollisille kuulijoille, jotka eivät olisi halunneet myöntää voivansa olla eksyksissä Aabrahamin jälkeläisinä. Ihminen ei kuitenkaan pelastu sukujuuriensa tai hengellisen perinnön kautta - ei tuolloin eikä nykyään. Me emme pelastu minkään kirkon jäsenyyden perusteella, vaan yksin uskon kautta Jeesukseen. Hän rakastaa ja tahtoo tuoda yhä edelleen valtakuntaansa kadonneita heidän hengellisestä taustastaan tai aiemmasta elämäntavastaan riippumatta (19:10). Uskon kautta Jeesukseen kadonnut saa anteeksi ja hänet tehdään uudeksi (Tiit. 3:5).

Annetaan Hänen löytää meidät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti