maanantai 31. elokuuta 2015

Entinen on mennyt

"Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilm. 21:4)

Oletko koskaan miettinyt, miltä iankaikkinen elämä näyttää? On uusi taivas ja uusi maa. On pyhä kaupunki, uusi Jerusalem. Mutta ennen kaikkea Jumala on luonamme ja Hän pyyhkii silmistämme jokaisen kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole. Murhetta ei enää ole. Vaivaa ei enää ole. Valitusta ei enää ole. Kaikki entinen on kadonnut (21:1-4). Miten huikeat näkymät meitä odottaakaan! Riippumatta siitä, mitä käymme elämässämme läpi, sillä ei ole viimeistä sanaa. Jumala on varannut meille kanssaan huikean tulevaisuuden, joka on täynnä iankaikkista iloa ja riemua (21:7). Raamattu ei kerro meille kaikkea ikuisesta elämästä, mutta se kertoo riittävästi, jotta voimme ymmärtää, että ikuisuus Jumalan kanssa ylittää parhaimmatkin kuvitelmamme. Jeesus on avannut meille tien uuteen elämään, jotta voimme kokea sen jo nyt ja kerran iankaikkisesti. Onhan nimesi kirjoitettu elämän kirjaan (20:11-15)?

Voittajan palkinto odottaa meitä.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Oikeat tuomiot

”Niin, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi.” (Ilm. 16:7)

Kerran koittaa vihan päivä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki (Room. 2:5). Kun maanpiiriä kohtaa vitsaus toisensa jälkeen, se ei saa ihmisiä huutamaan Jumalan puoleen. Päinvastoin. He eivät käänny, eivätkä luovu pahoista teoistaan, vaan herjaavat Jumalaa tuskansa tähden. He kieltäytyvät tunnustamasta Jumalan arvovaltaa, eivätkä kadu syntejään (16:9-11). Jos huomaat tänään, että Jumala kutsuu sinua hyvyydessään kääntymykseen, niin älä halveksi Hänen rakkauttaan ja kärsivällisyyttään (Room. 2:4). Jos kuulet Hänen kutsunsa, vastaa siihen, ettei sydämesi paatuisi (Hepr. 3:7-8). Ota Jumalan armo vastaan, ettei se jää turhaksi, sillä vielä on pelastuksen päivä (2. Kor. 6:1-2). 

Turvaa uskossa Jeesukseen.

lauantai 29. elokuuta 2015

Kestävyys on tarpeen

”Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen.” (Ilm. 14:12)

Kestävyys on tarpeen. Sitä saamme, kun luotamme Jumalan Sanan lupauksiin, noudatamme Sanan ohjeita ja turvaamme uskossa Jeesukseen. Jumalan Sanassa meillä on mitä ihmeellisimmät lupaukset koskien niin uskon vaellustamme Kristuksessa kuin tulevaa perintöosaa Hänen kanssaan. Mikään tuska, kärsimys ja vaikeus, joita kohtaamme, ei ole verrattavissa siihen voittoon, joka on kerran tuleva osaksemme (Room. 8:18). Kaikissa ahdingoissamme Jeesus Kristus antaa meille riemuvoiton ja mikään ei voi erottaa meitä koskaan Hänen rakkaudestaan (Room. 8:37-39). Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon meitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä (Kol. 1:11).

Jeesus on kanssamme.

perjantai 28. elokuuta 2015

Ylistäkää Herraa!

”Halleluja! Ylistäkää Herraa." (Ps. 148:1)

Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa, ylistäkää häntä korkeuksissa! Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä, ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot! Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet! Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, sillä hän on ne käskyllään luonut. Hän pani ne paikoilleen, hän sääti niille järkkymättömät lait. Ylistäkää Herraa, te jotka olette maan päällä! Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat, ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet, nuorukaiset ja neidot, vanhat ja nuoret! Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, sillä hänen nimensä yksin on ylhäinen, hänen mahtinsa ulottuu yli taivaan ja maan. Herra on antanut kansalleen uuden voiman. Häntä ylistävät kaikki, jotka saavat olla lähellä häntä (Ps. 148:1-14).

Halleluja!

torstai 27. elokuuta 2015

Malttia sanoihin

”Sävyisä vastaus taltuttaa kiukun, loukkaava sana nostaa vihan.” (Snl. 15:1)

Oletko koskaan koettanut riidellä kuiskaten? Eihän siitä mitään tule! On hankalaa riidellä pitkään sellaisen henkilön kanssa, joka vastaa ystävällisesti ja rauhallisesti. Toisin käy, jos joku korottaa ääntään ja laukoo solvauksia. Itsehillintä katoaa ja tulee välittömästi halu antaa samalla mitalla takaisin. Loukkaava sana nostaa vihan ja someraivon, mikä puolestaan nostaa lisää vihaa. Millaiselta maailma näyttäisikään, jos aina osaisimme esittää asiamme sävyisästi - niin puheessa kuin sosiaalisessa mediassa? Meidän, jotka olemme Jeesuksen omia, tulisi näyttää tässä esimerkkiä. Meidän ei tule vastata herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunata, sillä siihen meidät on kutsuttu (1. Piet. 3:9). Puhutaan siis ystävällisesti toisillemme ja toisistamme (Kol. 4:6). Jumala antaa meille siihen voimaa.

Malttia sanoihin.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ylistä!

"Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva." (Ilm. 4:8)

Minä olen enemmän virsien ystävä. Minä en ymmärrä ylistysmusiikkia, joissa on liian vähän säkeistöjä. Käsien kohottaminen ei kuulu kirkkoon! Voitaisiinko lopettaa laulaminen ja mennä asiaan? Vanhoja virsiä tai uusia ylistyslauluja. Kädet syvällä taskuissa tai kohotettuna ilmaan. Tyyli on vapaa, mutta Herra, meidän Jumalamme on arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan. Aina ja kaikkialla, sillä Hän on luonut kaiken ja kaikki on olemassa Hänen tahdostaan (4:11). Saamme opetella ylistämään Kolmiyhteistä Jumalaamme, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä jo nyt, sillä taivaassa kaikuu lakkaamaton kiitos ja ylistys Hänelle. ”Ja minä kuulin, kuinka kaikki luodut taivaassa, maan päällä, maan alla ja meressä, kaikki mitä niissä on, lausuivat: – Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti.” (5:13)

Ylistetty oot, Herramme!

tiistai 25. elokuuta 2015

Takaisin alkuun

”Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja." (Ilm. 2:5)

Efeson seurakunnassa oli ollut paljon vaivannäköä ja kestävyyttä Jumalan valtakunnan työssä, mutta ajan myötä jotain tärkeää oli kadonnut. Oli luovuttu ensi ajan rakkaudesta Jeesukseen (2:2-4). Näin voi käydä meillekin. Voimme olla oikeaoppisia ja tunnistaa harhaopin. Toiminta pyörii ja ihmisiä on mukana. On taidekerhoa, kirjallisuuspiiriä ja bänditreenejä. On pyhäkouluja, kerhoja ja jumalanpalveluksia. On koulutettu henkilökunta, joka käy säännöllisesti täydennyskoulutuksessa päivittämässä osaamistaan. On paljon tekemistä ja osaamista, mutta tärkein puuttuu. Rakkaus on huomaamatta kylmennyt, kipinä sammunut ja tilalle on tullut vankat rutiinit. Tärkeintä ei ole toiminta, vaan suhde. Saamme kääntyä Jeesuksen puoleen ja pyytää Häntä sytyttämään ja uudistamaan meidät. Kastamaan jälleen Pyhällä Hengellä ja tulella (Luuk. 3:16).

Herra, uudista rakkautemme.

maanantai 24. elokuuta 2015

Lähettäjiä ja lähtijöitä

”Kristuksen nimen tähden he ovat matkaan lähteneet." (3. Joh. 1:7)

Jotkut ovat saaneet Jumalalta kutsun lähteä tekemään työtä vieraan kulttuurin pariin. He ovat jättäneet taakseen tutun ja turvallisen elämän kotimaassa. He vievät perheensä vaativiin ja vaatimattomiin oloihin. He luopuvat oikeudestaan länsimaiseen kerskakulutukseen ja valitsevat elämän puutteessa. He uhraavat aikaansa itselleen vieraan kielen ja tapojen opiskeluun. He haluavat löytää parhaan mahdollisen tavan kertoa evankeliumin ilosanomaa niille, jotka eivät sitä vielä tunne. Jumala on kutsunut heidät lähtemään. Jumala on kutsunut meidät, jotka olemme jääneet, lähettämään. Saamme rukoillen varustaa heidät matkalle Jumalan sananviejien arvon mukaisesti. Meidän velvollisuutemme on antaa heille tukemme, jotta mekin osallistuisimme yhteiseen työhön evankeliumin hyväksi (1:6, 8).

Suuressa mukana!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Taakat painavat

”Herra tukee horjuvia, maahan painetut hän nostaa jaloilleen.” (Ps. 145:14)

Joskus taakkamme tuntuvat ylitsepääsemättömän raskailta ja me mietimme, kuinka mahdamme selvitä eteenpäin. Daavid luotti, että Jumala kantaa, nostaa ja tukee. Hänen suuruutensa on tutkimaton ja Hän tekee valtavia tekoja polvesta polveen. Jumala on hyvä, vanhurskas, anteeksiantava ja laupias. Hän on kärsivällinen ja hyvä kaikille. Hän armahtaa kaikkia luotujaan (143:3-9). Jumala pitää huolen päivittäisistä tarpeistamme. Hän on kaikessa oikeamielinen ja uskollinen. Hän on lähellä niitä, jotka huutavat Häntä avuksi ja kääntyvät Hänen puoleensa. Hän täyttää pyyntömme, kuulee huutomme ja auttaa meitä (143:15-20). Jos olet uupumassa taakkojesi alle, muista, että Herra tukee horjuvia. Jeesus lupaa: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Herra nostaa ja kantaa.

lauantai 22. elokuuta 2015

Kansakuntamme suoja

”Vanhurskaus on kansalle kunniaksi, mutta synti on kansojen häpeä.” (Snl. 14:34)

Erään suuren luonnonkatastrofin jälkeen eräältä amerikkalaiselta pastorilta kysyttiin suorassa TV-lähetyksessä, missä Jumala oli, kun Hän antoi tapahtua tällaista. Pastori oli hetken hiljaa, jonka jälkeen hän vastasi. "Niin - missä Hän oli? Me olemme tehneet kaikkemme, jotta olemme saaneet siivottua Jumalan kaikkialta yhteiskunnastamme. Emme halua, että Hänestä puhutaan päiväkodeissamme, kouluissamme, virastoissamme, armeijassamme ja mediassamme. Olemme kaikin tavoin pyrkineet tekemään selväksi, että tulemme toimeen ilman Häntä. Voisiko olla niin, että Jumala on herrasmies ja antoi meille sen, mitä olemme niin kovasti halunneet?" Me saamme yhä edelleen anoa, rukoilla, pitää esirukouksia ja kiittää kaikkien ihmisten puolesta, presidentin, hallituksen, eduskunnan ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti (1. Tim. 2:1-2).

Herra on kansamme ainoa turva.

perjantai 21. elokuuta 2015

Kaikki tarpeellinen

”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20:31)

Jotkut sanovat, etteivät voi uskoa Jeesukseen ilman, että he näkevät jonkin ihmeen tai muun todisteen. Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Tuomas ajatteli juuri tällä tavoin. Muiden opetuslapsien kertoessa, että he olivat nähneet Jeesuksen, Tuomas totesi, ettei usko, ellei näe naulanjälkiä ja kyljen haavaa ja saa laittaa sormeaan niihin. Kun Jeesus ilmestyi myöhemmin uudelleen, Hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Tuomas näki ja uskoi. Jeesus sanoo, että olemme onnellisia, kun uskomme, vaikkemme näe (20:25-30). Evankeliumeissa meille on kerrottu kaikki tarpeellinen, jotta voimme tuntea Jeesuksen ja uskoa Häneen. Evankeliumi on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen jokaiselle, joka sen uskoo (Room. 1:16).

Minun Herrani ja Jumalani!

torstai 20. elokuuta 2015

Turhaa touhua

”Minä korotan ääneni ja huudan avuksi Herraa. Minä korotan ääneni ja etsin apua Herralta." (Ps. 142:2)

Meidän on turha murehtia, sillä emme voi lisätä murehtimalla elämämme pituutta pätkän vertaa (Matt. 6:27). Ennemmin toisin päin. Murehtimalla saamme pienenkin asian paisumaan käsittämättömiin mittasuhteisiin. Valvomme öisin. Kehomme reagoi väsymykseen. Huolestumme väsymyksen oireista. Mietimme, onko tämä vakavaa. Valvomme lisää. Kierre on valmis. Murehtimisen sijaan saamme huutaa Herran puoleen, kertoa Hänelle, mikä mieltämme painaa ja etsiä Hänen apuaan (142:3). Saamme viedä kaiken sen, mitä tarvitsemme, Jumalalle rukoillen, anoen ja kiittäen. Silloin huolen ja murheen keskellä tapahtuu ihme: Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 4:6-8). 

Herra, sinua minä huudan avukseni.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Vihattuna

”Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua." (Joh. 15:18)

Jeesuksen seuraajan elämä ei ole aina helppoa, sillä voimme kokea vihaa ja vainoa Jeesuksen nimen tähden. Vihattuna oleminen ei ole tietenkään itsetarkoitus, vaikka se jossain tilanteessa saattaakin kertoa siitä, kuinka tosissaan otamme uskon Jeesukseen. Evankelista Kalevi Lehtinen kysyi kerran, että jos maahamme tulisi kristittyjen vaino, löytyisikö riittävästi todisteita, että sinut voitaisiin tuomita. Kun seuraamme kokosydämisesti Jeesusta, emme kuulu tähän maailmaan ja siksi maailma voi vihata meitä. Mutta muistetaan, että jos Jeesusta on vainottu, vainotaan meitäkin, sillä palvelija ei ole herraansa suurempi (15:19-21). Mutta me emme ole koskaan yksin, sillä Jeesus lupasi meille Puolustajan, Totuuden Hengen, joka on voimamme ja apumme (15:26). Hän kirkastaa meille Kristuksen ja osoittaa maailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion (16:8-14). Hän tekee meistä myös rohkeita Kristuksen todistajia, jotka eivät voi peittää uskoaan Jeesukseen, vaikka se toisi mukanaan vaikeuksia.

Me olemme Hänen todistajiaan.

tiistai 18. elokuuta 2015

Yltäkylläistä elämää

”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” (Joh. 10:10)

Jeesus sanoi, että varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Jeesus on ovi Jumalan valtakuntaan ja pelastukseen (10:9). Sielunvihollinen haluaa pitää meidät erossa siitä elämästä, jonka vain Jeesus voi antaa. Ihmispelko. Kiire. Riippuvuudet. Työ. Harrastukset. Televisio. Internet. Moni asia voi nousta uskon ja pelastuksen esteeksi. Vihollinen jatkaa samalla strategialla myös Jeesuksen seuraajan elämässä. Ihmispelko. Kiire. Riippuvuudet. Työ. Harrastukset. Televisio. Internet. Moni asia voi olla rakkaampi kuin Jeesus. Vihollinen haluaa myös riistää elämästämme merkityksen ja tarkoituksen. Älä innostu liikaa. Unohda puheet armolahjoista. Jeesus ei voi käyttää tuollaista. Ei Raamattua pidä ottaa niin kirjaimellisesti. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan.

Jeesus antaa meille yltäkylläisen elämän. 

maanantai 17. elokuuta 2015

Kivenheittäjiä

”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” (Joh. 8:7)

Fariseukset ja lainopettajat toivat Jeesuksen eteen naisen, joka oli jäänyt kiinni aviorikoksesta. He sanoivat, että nainen oli tavattu itse teossa ja Mooseksen lain mukaan tuollainen on kivitettävä - tosin myös mieskin (5. Moos. 22:22). "Mitä sinä sanot?" he kysyivät Jeesukselta. Vastauksen sijaan Jeesus käski sen, joka heistä ei ole tehnyt syntiä heittämään ensimmäisen kiven. Kivet tippuivat ja syyttäjät poistuivat yksi toisensa jälkeen (8:3-9). Tuomitsevien sanojen, nuhtelun tai tapojen muuttamisen sijaan nainen saikin kuulla: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (8:11) Nainen, joka oli odottanut kuolemaa, sai uuden elämän. Jumalan armo kosketti ja antoi synnit anteeksi. Jumalan armo muutti ja antoi voiman uuteen elämäntapaan. Armo lahjoitti sen, mihin laki ei pysty.

Armo tekee hyvää.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ulkoistettu usko

”Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh. 4:42)

Monesti kuulee sanottavan, kuinka ystävien uskoa arvostetaan. Joku puolestaan vastaa kysyttäessä hänen suhdettaan Jeesukseen, että hänen vanhempansa uskovat. Hyvä niin, mutta uskoa ei voi ulkoistaa. Erään kerran väkijoukko kysyi, mitä heidän tulisi tehdä, jotta tekisivät Jumalan tekoja. Jeesus vastasi heille viitaten itseensä: "Uskokaa Häneen, jonka Jumala on lähettänyt (6:28-29). Vain Jeesus voi tyydyttää hengellisen nälkämme ja etsintämme (6:35). Vain Jeesus! Jeesuksen kohtaaminen Sykarin kaivolla ei muuttanut ainoastaan samarialaisen naisen elämää vaan monen muunkin, joka uskaltautui kuulemaan Jeesuksen sanoja (4:7-41). Älä jää katselemaan sivusta toisten uskoa, vaan löydä Jeesuksessa omasi. Tutustu Häneen. Ota Hänestä selvää ja tulet tietämään, että Hän on meidän Pelastajamme.

Etsijä löytää.

lauantai 15. elokuuta 2015

Paljon suurempaa

”Paljon suurempaakin saat vielä nähdä.” (Joh. 1:50)

Miten olisi mahtanut keskustelu jatkua, jos Natanael olisi sanonut, että hänellä ei ole tarvetta nähdä suurempaa? Minulle riittää, kun istun epämukavalla kirkonpenkillä tunnin tai pari sunnuntaisin. Minulle riittää tuttu, turvallinen ja yllätyksetön uskonto, joka ei mene liian pitkälle. Minulle on suuri asia, jos saan tilaisuuden jälkeen kupin kahvia ja pullan. Minä en tarvitse armolahjoja, sillä pärjään taidoilla, mitä minulla on. Minä en kaipaa ihmeitä ja merkkejä, sillä siinähän voi vaikka mennä harhaan. Minä en halua nähdä suurempaa. Eihän se väärin ole, mutta elämä Jeesuksen seurassa voi olla dynaamista ja eteenpäin menevää, sillä Hän on antanut meille valtavat lupaukset. Meillä on lupa odottaa vielä enemmän ja vielä suurempaa. Odotammeko ja kaipaammeko sitä? Maailma tarvitsee sitä.

Suurempaa on.

perjantai 14. elokuuta 2015

Korkeajännitystä

”Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää." (Ps. 138:7)

Voimme kokea monenlaista ahdinkoa elämässämme, vaikkemme Paavalin kokemuksiin yltäisikään. Hän oli raatanut, ollut vankeudessa ja oli ollut monesti kuolemanvaarassa. Juutalaisilta hän oli saanut 195 ruoskaniskua. Hän sai kolmesti raippoja ja joutui kivitettäväksi. Hän oli kolme kertaa haaksirikossa ja oli ajelehtinut meressä vuorokauden. Hän oli yhtenään matkoilla, joilla oli ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin. Hän oli vaarassa niin kaupungissa, autiomaassa kuin merellä. Hän oli nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa sekä palellut vähissä vaatteissa. Ja kaikkien fyysisten vaikeuksien lisäksi hänellä oli jatkuvasti huoli kaikista seurakunnista (2. Kor. 11:23-28). Paavalin elämä oli varsinaista korkeajännitystä. Silti hän kirjoittaa, että kaikissa ahdingoissa Hän, joka on meitä rakastanut, antaa meille riemuvoiton (Room. 8:37).

Herra antaa meille voiman.

torstai 13. elokuuta 2015

Vaikeuksia luvassa

”Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat." (2. Tim. 3:1)

Vaikeat ajat koittavat ja taitavat olla jo, sillä merkit ovat ilmeiset. Ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa. He ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä. He herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja. He ovat kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa. He ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman (3:2-5). Opettaessaan viimeisistä ajoista Jeesus toteaa, että synnin riehuessa valtoimenaan, monien rakkaus kylmenee (Matt. 24:12). Kun rakkaus kylmenee, osa rientää maailmassa vallitsevaan riettauden virtaan (1. Piet. 4:4), mutta monista tulee rakkaudettomia totuuden torvia, jotka julistavat tuomiotaan niin kirkossa kuin ulkopuolella. Pysytään siis lähellä Jeesusta, niin rakkautemme ei pääse kylmenemään. Ei myöskään väsytä tekemään hyvää (2. Tess. 3:13). Kristuksen rakkauden vaikuttamia sanoja, tekoja ja ihmeitä kaivataan etenkin vaikeina aikoina.

Aina on evankeliumin aika.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Vahvistu armossa

”Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua!” (2. Tim. 2:1)

Meidät on pelastettu armosta (Ef. 2:8). Jumala on pelastanut meidät ja kutsunut meidät, ei meidän tekojemme perusteella vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, kun Hän antoi meille Jeesuksen Kristuksen (1:9). Kun olemme ottaneet omaksemme Jeesuksen, meidän tulee myös elää Hänen yhteydessään. Meidän ei tule yrittää selvitä elämästä ja sen haasteista omassa voimassamme, vaan Hänen voimassaan. Jotta voimme kokea tuota voimaa, rakennetaan elämämme Jeesuksen ja Hänen sanansa varaan (Kol. 2:6-7). Vahvistutaan uskossa ja armossa ja otetaan voimaksemme Hänen väkevyytensä pukeutumalla Jumalan antamaan taisteluvarustukseen Hengen voimassa rukoillen. Vain siten kykenemme tekemään pahalle vastarintaa ja selviytymään taisteluista pystyssä (Ef. 6:10-18).

Vahvistu armossa!

tiistai 11. elokuuta 2015

Rahanhimo

”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.” (1. Tim. 6:10)

Lisää. Enemmän. Vielä vähän enemmän. Oli sitten köyhä tai rikas, niin rahanhimo on kavala tauti. Se hiipii elämään huomaamatta ja saa meidät otteeseensa, sillä olemme taipuvaiset itsekkyyteen. Rahanhimo saattaa johtaa myös rehellisyydestä ja hyvistä periaatteista luopumiseen, jos vilpin avulla voi säästää rahaa tai riistämällä saada hieman enemmän. Totuus kuitenkin on, ettemme ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä mukanamme, vaikka kuinka haalisimme rahaa ja omaisuutta (6:7-8). Jos haluamme vastustaa meissä olevaa itsekkyyttä, voimme tehdä runsaasti hyvää sillä, mitä Jumala on meille uskonut. Omastaan antaminen niin lähimmäiselle kuin Jumalan valtakunnan työhön on hyvä tapa harjoittaa luottamuksen laittamista Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa (6:17-19). Kootaan aarteita taivaaseen.

Hän pitää meistä huolen.

maanantai 10. elokuuta 2015

Monikulttuurinen herätys

”Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2:3-4)

Jumalan sydämellä on herätys. Herätys Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä, Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa - koko maailmassa. Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset ikään, rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, koulutukseen, poliittiseen vakaumukseen, uskontoon, kansallisuuteen tai kansalaisuuteen katsomatta pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan Jeesuksen Kristuksen Herrana ja Vapahtajana. Meidän ei tule koskaan olettaa, että joku ihminen olisi jonkin ominaisuuden vuoksi Jumalan armon ulkopuolella tai pelastuksen ulottumattomissa, sillä Jumala ei tahdo, että jumalaton kuolee, vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää (Hes. 33:11). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki pelastuisivat automaattisesti, sillä Raamattu opettaa, että voimme myös hylätä Jumalan armon ja torjua Jeesuksen. Me saamme julistaa rohkeasti evankeliumia jokaiselle ihmiselle ja kutsua heitä kokemaan uudestisyntyminen - Jeesuksen vastaanottaminen omaan elämäänsä. 

Tulkoon herätys!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Suurempi kuin

”Herra on suuri, minä tiedän sen, meidän Herramme on suurempi kuin mikään muu jumala.” (Ps. 135:5)

Psalmin kirjoittaja esittää rohkean väitteen ja ihan syystä. On Kaikkivaltias Jumala ja sitten on jumalia, jotka ovat ihmismielen ja -kätten työtä. Niillä voi olla suu, mutta ne eivät puhu, niillä voi olla silmät, mutta ne eivät näe. Niillä voi olla korvat, mutta ne eivät kuule, niillä voi olla nenä, mutta ne eivät haista. Niillä voi olla kädet, mutta ne eivät kosketa, niillä voi olla jalat, mutta ne eivät kävele (115:3-8). Näihin ihmistekoisiin jumaliin liittyen Jesaja kysyykin, että puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa (Jes. 44:19). Jeremia puolestaan toteaa, ettei niitä tarvitse pelätä, muttei niistä ole apuakaan (Jer. 10:5). Kun Paavali näki Ateenassa monia jumalankuvia, hän halusi kertoa ateenalaisille oikeasta Jumalasta, joka on taivaan ja maan Herra, joka antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun (Apt. 17:22-31). Meillä on elävä Jumala, joka on ilmoittanut itsensä erityisesti Raamatussa ja Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa. Hänet voi tuntea, sillä Jeesus on avannut meille tien Hänen yhteyteensä (Joh. 14:6-7).

Tunne Jumala ja tee Hänet tunnetuksi.

lauantai 8. elokuuta 2015

Kasvatusoppia

”Viisas poika on isänsä ilo, tyhmä poika on äitinsä murhe.” (Snl. 10:1)

Jokainen normaali vanhempi toivoo varmasti, että lapsi pärjäisi ja menestyisi elämässään. Jotta toive toteutuisi vanhemmat eivät saa laiminlyödä kasvatustehtäväänsä tai siirtää sitä yhteiskunnalle. Kasvaakseen terveellä tavalla jokainen lapsi tarvitsee äidin ja isän, jotka rakastavat häntä ja asettavat hänelle tarpeellisia rajoja. Kun ohjaamme lapsemme pienestä pitäen oikealle tielle, niin hän ei poikkea siltä vanhanakaan (22:6). Paras perintö, minkä lapsillemme voimme antaa, on luottamus Jumalaan. Me saamme kertoa lapsillemme Jumalan voimasta, Hänen teoistaan ja ihmeistään, joita Hän on tehnyt, jotta tulevakin polvi ne tuntisi (Ps. 78:4-7). Saamme kertoa Jumalan armon ja rakkauden suuruudesta, kun Jeesus ristinkuolemallaan avasi meille tien Isän yhteyteen. Muistetaan, että Herran pelko on viisauden alku (9:10).

Suostutaan itsekin kasvamaan.

perjantai 7. elokuuta 2015

Miellyttämisen tarvetta

"Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme." (1. Tess. 2:4)

Aina silloin tällöin kuulee puheen, opetuksen tai saarnan, joka kosiskelee kuulijoita ala-arvoisella tavalla. Poliittisen korrektiuden tähden ei uskalleta sanoa asioita, joita pitäisi sanoa. On halua ymmärtää kaikkia näkökulmia niin, että kadottaa Raamatun näkökulman. Jumalan sanaa yritetään taivuttaa kaikin mahdollisin keinoin tämän maailman teorioiden ja näkemysten mukaiseksi. Meillä on vaarana, että alamme muuttaa sanomaamme, jotta saisimme ihmisten hyväksyntää. Apostolit eivät julistaneet imarrellakseen tai miellyttääkseen omaa etuaan tavoitellen (2:3-6). He julistivat Jumalan sanan totuutta, vaikkei se kaikkia miellyttänytkään. Siksi he saivat myös nähdä, että Jumala vahvisti heidän julistamansa sanan Pyhän Hengen voimallisen vaikutuksen kautta (1:5). Julistetaan sanaa Hengessä ja totuudessa.

Ollaan mieliksi Jumalalle.

torstai 6. elokuuta 2015

Siirtosopimus

”Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.” (Kol. 1:13)

Jos jalkapalloilijasta tai jääkiekkoilijasta tehdään siirtosopimus ja maksetaan sovittu siirtohinta, hän vaihtaa joukkuetta. Kun siirto on tapahtunut, on vanhan joukkueen valmentajan turha soitella entisen pelaajansa perään ja kysellä, miksei tämä ollut aamun tekniikkaharjoituksessa. Vastaus olisi yksinkertaisesti: "En pelaa enää teidän joukkueessa!" Meistä on tehty siirtosopimus Golgatan keskimmäisellä ristillä ja meistä on maksettu äärimmäisen kallis hinta (1. Piet. 1:18-19). Meidät on siirretty pimeyden vallasta Jeesuksen Kristuksen valtakuntaan. Sen tähden, jos sielunvihollinen tulee kuiskailemaan valheitaan, saamme muistuttaa häntä uudesta todellisuudesta: "En pelaa enää joukkueessasi!" Saamme elää täysillä Jeesuksen yhteydessä, juurtua Häneen, rakentaa elämämme Hänen varaansa ja vahvistua uskossa (2:6-7).

Pysytään uskon perustalla.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Yhteinen urakka

”Rukoillessani iloitsen siitä, että olette alusta alkaen olleet ja yhä olette mukana evankeliumin levitystyössä.” (Fil. 1:4-5)

Filippiläiset olivat halukkaat toimimaan Jumalan valtakunnan hyväksi, mikä sai Paavalin iloitsemaan rukouksessa heidän puolestaan. Filippiläiset olivat mukana evankelioimistyössä auttaen Paavalia myös ihan käytännöllisellä tavalla. Paavali sai asua Lyydian kodissa (Apt. 16:12-15) ja filippiläiset tukivat Paavalia myös taloudellisesti (4:10-16). Mekin voimme olla mukana evankeliumin levitystyössä paitsi kertomalla uskostamme muille, niin myös tukemalla julistajien, järjestöjen ja lähetystyöntekijöiden tekemää työtä rukouksin ja varoja antamalla. Näin me saamme olla suuressa mukana ja voimme antaa joillekin aihetta iloon ja kiitokseen meidän panoksestamme yhteisen työn hyväksi.

Tuotetaan Jumalan kunniaksi hyvää hedelmää.

tiistai 4. elokuuta 2015

Muuttunut elämä

”Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää." (Ef. 4:23-24)

Jos meille on opetettu se totuus, joka on Jeesuksessa, niin sen mukaan meidän tulee hylätä entinen elämäntapamme ja elää uutta, totuuden mukaista pyhää elämää. Emme enää valehtele, vaan puhumme totta. Jos vihastumme, niin sovimme riitamme ennen nukkumaan menoa. Emme puhu sopimattomia, vaan sellaisia sanoja, jotka ovat hyviä ja kuulijoille hyödyksi. Olemme toisillemme ystävällisiä, lempeitä ja anteeksiantavia. Elämä muuttuu niin radikaalilla tavalla, että jopa varas ansaitsee rehellisesti toimeentulonsa ja antaa omastaan tarvitsevalle (4:20-32). Katsotaan siis, miten elämme ja ymmärretään, mikä on Jumalan tahto (5:15-18). Itse emme tähän pysty, mutta Jeesus tekee sen meissä Pyhän Henkensä kautta.

Pidetään Jeesusta esikuvanamme.

maanantai 3. elokuuta 2015

Yksin armosta

”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja." (Ef. 2:8)

Hyvät ihmiset eivät pääse taivaaseen, sillä pelastus ei ole palkkio hyvistä teoistamme. Taivaaseen pääsevät vain syntiset, jotka ovat turvautuneet Jeesukseen omana Vapahtajanaan ja ovat saaneet syntinsä anteeksi. Pelastus ei perustu ihmisen tekoihin, vaan se on Jumalan lahja (2:9). Jumala on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleita rikkomustemme ja syntiemme tähden, eläviksi Kristuksen kanssa. Ennen me elimme tämän maailman mukaan noudattaen oman luontomme haluja ja olimme erossa Jumalasta, mutta nyt on toisin (2:2-5). Me olemme Jumalan tekoa, Hänen mestariteoksiaan. Olemme uusia luomuksia Kristuksessa, niin että voimme toteuttaa niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut (2:9-10). Pyhä Henki synnyttää meissä rakkautta, kiitollisuutta, kuuliaisuutta ja halua täyttää Jumalan tahdon ja palvella Häntä ja lähimmäisiämme.

Teot eivät pelasta, mutta pelastettu tekee Jumalan tekoja.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Jatketaan matkaa

”Te etenitte jo hyvää vauhtia. Kuka teidät on pysäyttänyt? Tehän ette enää tottele totuutta." (Gal. 5:7)

Kasvu uskossamme voi hidastua ja jopa pysähtyä. Se ei tapahdu yhtäkkiä, vaan usein vaivihkaa ja vähitellen. Kiireen vuoksi ei ole aikaa rukoilla. Elämän arjessa ei ole halua kuulla ja noudattaa Jumalan sanan totuutta. Jeesus ei ole enää niin rakas kuin aiemmin. Henkilökohtainen, läheinen suhde Jeesukseen on vaihtunut etäiseen uskonnon harjoittamiseen. Pieni määrä hapatetta on hapattanut koko taikinan. Kaikki tämä ei ole ainakaan lähtöisin Hänestä, joka kutsuu meitä (5:8-9). Jumala on kutsunut meidät vapauteen, mutta sen varjolla emme saa päästää itsekästä luontoamme valloilleen (5:13). Jotta kasvumme ja etenemisemme ei pysähtyisi, meidän tulee antaa Hengen ohjata elämäämme. Silloin emme toteuta lihamme, oman itsekkään luontomme haluja (5:16-18). Saamme jättää mielestämme menneet epäonnistumiset ja lankeemukset. Saamme kiinnittää katseemme Kristukseen ja juosta kohti voittajan palkintoa (Fil. 3:13-14).

Jatketaan matkaa.

lauantai 1. elokuuta 2015

Olet kiitoksen arvoinen

”Ja Jumalaa ylistettiin siitä, mitä minulle oli tapahtunut.” (Gal. 1:24)

Sana levisi nopeasti. Mies, joka oli ennen vainonnut kristittyjä, julistaa nyt samaa uskoa (1:23). Paavalin muuttunut elämä sai ihmiset, jotka näkivät tai kuulivat hänestä, kiittämään Jumalaa. Ja kyllä syytä kiitokseen olikin. Oli tapahtunut Jumalan uudestisynnyttävä ihme, kun moitteettomasta fariseuksesta, joka osoitti intonsa ja kiivautensa vainoamalla Jeesukseen uskovia, oli itsestä tullut samaan Jeesukseen uskova (Fil. 3:5-6). Meidän kääntymisemme ei ole välttämättä ollut yhtä radikaali, mutta silti sama ihme on tapahtunut, kun olemme saaneet ottaa vastaan armon ja uuden elämän Jeesuksessa Kristuksessa. Kun ihmiset katsovat meitä, tunnistavatko he meissä Jumalan aikaansaaman muutoksen? Ellei, niin silloin on hyvä pohtia elämmekö uskoamme todeksi niin kuin tulisi. Jeesus Kristus on kutsunut meidät vapauteen, jossa saamme antaa Pyhän Hengen ohjata elämäämme (5:13-16). 

Hän saa aikaan muutoksen.